Pakkasin treenilaukun ja tein sen virheen, että menin käymään vessassa. No, Lottehan alkoi itkeä ja volista oven takana (Lotte ei varmasti pääse mukaan treeneihin, jos minä käyn vessassa ennen lähtöä ilman Lottea) - minä tottakai kielsin sitä. Ei erityisen mukavaa, jos koko kerrostalon rappu tietää minun vessassakäymisistä... No, Lotte oli hiljaa kokonaiset 3 sekuntia ennen kuin aloitti saman uudestaan. Minä kielsin, Lotte hiljeni, Lotte jatkoi, minä kielsin jne. Lopulta (=ehkä kolmannella "ei! murrr!" -kehotuksella) Lotte hiljeni, joten minä pääsin jatkamaan valmistautumistani. Ja wau, me päästiin ulos asti!
Koko alkumatkan molemmat koirat (kyllä, myös tuo kaksivuotias fiksu ja filmaattinen koirapoika) vetivät kohti kenttää - niinpä me sitten käännyttiinkin menemään aivan päinvastaiseen suuntaan. Voi niitä pettyneitä ilmeitä! Lopulta selvittiin kentälle asti, jossa Hero kaivoi odotellessaan vuoroaan kuoppia ja Lotte itki ja kitisi, kun se nyt vaan on niin epiä, että Heronkin kanssa tokoillaan välillä.
Herbiellä oli intoa vaikka muille jakaa, ja alkuun se tarjosikin kaikkia osaamiaan liikkeitä malttamatta sen kummemmin kuunnella käskyjä. Nopeasti Hero sitten löysi korvansakin mukaan hommaan, kun omatoimisuudesta ei jaettu nameja. Harjoiteltiin seuraamista, luoksetuloa, maahanmenoa ja seisomista. Kaikki muut meni tosi hyvin, paitsi se luoksetulo - jostain syystä Hero on taas päättänyt ruveta rynnimään loppuun asti. Niinpä me otettiin lyhyitä luoksetuloja ja kappas, Hero alkoi älytä homman jujun. Jospa me vielä joskus pystyttäisiin ottamaan oikeaoppinen koemittainen luoksetulo!
Entäs sitten Lups... Noh. 11 päivää lyhyessä hihnassa ulkoilleella Luppiksella riitti aika paljon virtaa, joka näkyi myös sen vireessä. Ennen kuin ehdin sen kanssa mitään liikettä ottaa, se alkoi komentaa minua haukkumalla - en ilmeisesti ollut riittävän nopea tämän superneidin mieleen, Lotte olisi jo halunnut tehdä jotain! Minä sitten vuorostani komensin Lottea, jonka jälkeen meidän treenit sujui tosi hyvin! Lotte ei ole varmaan koskaan aiemmin keskittynyt samalla lailla, vaikka hitaasti seuraaminen tuottikin aika paljon hankaluuksia - Lotesta kun ei löydy sitä etanakatkaisijaa. Mutta muuten seuraamiset, luoksetulot, maahanmenot ja seisomiset meni tosi hyvin. Ja se vauhti, millä tämä neiti annetun tehtävän suorittaa. <3
Loten leikkauksesta on nyt siis 11 päivää, tikit on poistettu ja haava parantunut hyvin. Vielä 4 viikkoa neidin pitää silti liikkua rauhallisesti eivätkä leikkituokiot ole mahdollisia - kauhulla odotan, mitä tämä touhu on 4 viikon kuluttua, kun hihnalenkit ovat jo nyt yhtä tuskaa Loten vetäessä höyryjunan lailla... Mutta neljä viikkoa menee nopeasti. Eihän se ole kuin kuukausi. Huoh.
