11. elokuuta 2011

Kyyhkynaloitus

Käytiin eilen katselemassa kyyhkyjä, mutta jostain kumman syystä ne ovat tästä meidän ympäristöstä hävinneet - alkuviikolla niitä kävi vielä ihan mukavasti syömässä, vaan nyt taisivat muistaa, että eilen oli kyyhkynaloitus, jolloin kannattaa pysyä piilossa. :D No, ei saatu ihan sitä mitä metsältä lähdettiin hakemaan, mutta saatiinpahan ainakin rutkasti hakuharjoitusta koirille, kun käytiin päivällä hiippailemassa metsää ristiin rastiin. :)

Iltapäivällä käytiin uudestaan vilkaisemassa tuo läheinen kyyhkyjen ruokintapaikka, mutta siellä ei ollut muita kuin variksia - tiputettiin sitten yksi sellainen koirille harjoituslinnuksi, ettei ihan tyhjin käsin tarvitse olla. Eräs kokenut metsästäjä sanoi kerran, että jos koira kantaa variksen, se kantaa mitä tahansa - sen verran pahan hajuinen/makuinen roskalintu varis on. Kannattihan sitä sitten toki kokeilla. :)

Molemmat koirat suhtautuivat laukauksiin rauhallisesti (minä istuin koirien kanssa n. 20 metrin päässä, koska haluttiin molempien kuulevan laukaukset), mitä nyt Heroa vähän jännitti vapaa-käskyn saatuaan lähteä Kimmon luo. Lotte painui tuhatta ja sataa kuten aina, eli paukkuarka se ei ainakaan ole - mikä on tosin ollut selvää jo iät ja ajat. Herolle kun saisi rohkeutta jatkaa touhuja ihan normaalisti paukahduksenkin jälkeen, itse paukahdukseen se kyllä suhtautuu hyvin. :)

Herokin reipastui sitten varsin nopeasti kun muisti, että laukaus tarkoittaa saaliin etsimistä. Hero lähtikin reippaasti tutkimaan Kimmon osoittamaa suunta ja sieltähän se ammuttu varis sitten löytyi - Hero tosin yllätti meidät kieltäytymällä kantamasta ammuttua varista. Tähän astihan Hero on kantanut aivan kaiken mitä sille on annettu, mutta varista se ei huolinut edes kädestä. Hero kai arveli, että saa luvan riittää, jos hän kantaa vain "oikeita" saalislintuja, eihän variksesta kuitenkaan paistia tehdä. :)

Lotte yllätti meidät myös, tosin positiivisesti: aikansa tutkittuaan, nuuhkittuaan ja leikkiin haastettuaan (kumma kyllä varis ei oikein innostunut Loten leikkiinkutsusta) Lotte tarrasi variksen siipeen, ja alkoi raahata sitä eteenpäin. Harjoittelimme myös saaliin kantamista niin, että annettiin varis Lotelle kädestä - ja meidän pikkuneiti otti ja kantoi sitä. Toisaalta, jos Lotelle kelpaavat käytetyt nenäliinat (kaivoin viimeksi tänä aamuna yhden sen suusta) ja lehmän paska, niin ehkä varis ei kuitenkaan ollut ällöttävintä, mitä tuo neiti on suuhunsa laittanut... :D