Heron ja Loten kanssa olenkin tokoillut ahkerasti ja tuloksia alkaa olla havaittavissa. Molemmat ovat oppineet jokusen uuden tempun ja ollaan saatu tokoliikkeisiin lisää varmuutta. Lotte on vihdoinkin oppinut liikkeestä seisomisen kokonaisena liikkeenä, se taitaakin olla meidän suurin saavutus tokorintamalla. :) Heron kanssa ollaan tehty tasaisen varmoja suorituksia, joten kai sitä pitäisi taas alkaa kokeita katsella. Talvi on yleensäkin hiljaisempaa koerintamalla, joten todennäköisesti menee ensi vuoden puolelle ennen kuin meitä kokeissa nähdään. Tiedä vaikka uskaltaisin ensi keväälle ilmottaa Lotenkin kokeisiin, jos sen mörköiästä vaan siihen mennessä päästään...
Lotella on nyt se vaihe, että pelätään ihan kaikkea ja kaikkia - treenikaverit jotka tulevat pimeälle kentälle meidän jälkeen tervehditään kumealla haukulla (miten noin pienestä neidistä lähtee niin möreä ääni?!), lenkillä löydetyt yllättävät asiat (kuten jäälohkareet) saavat neidin maastoutumaan ja oman vuoron odottaminen kentän laidalla on ihan järkyttävän hirveän kamalaa! Lotte on taas alkanut itkeskellä kentän laidalla, ei onneksi niin pahasti kuin pentuna mutta kuitenkin. Onneksi tuo mörköikä ei vaikuta kuitenkaan hirveästi meidän arkeen, mitä nyt lenkillä pitää ihan tosissaan miettiä että mitä ihmettä se tällä kertaa pelkää. Onneksi Lotella on tuo hirmuisen rohkea isoveikka turvana, joten lenkkeily ei ole mitenkään mahdotonta.
Ensi viikon perjantaille sain koirille silmäpeilausajan, jotenka pian saadaan tietää myös molempien silmien kunto. Eivät nuo vielä ole ainakaan seiniä päin törmäilleet eli tuskin niissä mitään suurta vikaa on, ihmisiin törmäilyn pistän huolimattomuuden piikkiin - kuka sitä nyt juostessaan ehtii katsoa onko edessä ketään vai ei.
